Koin tänään valtavan onnistumiselämyksen
pystyessäni käymään vartin pituisen keskustelun kiinaksi ventovieraan kanssa
metroasemalla. Pitäisi varmaan jättää mainitsematta, että joka toinen lauseeni
oli ”en ymmärrä”, mutta eipä tämä pahemmin intoani lannista! Tuon inspiroivan
kiinan kielisen vartin aikana sain kuitenkin pelkästään kiinan kieltä
käyttämättä selville muun muassa, että keskustelukumppanini on kiinalainen (yllätys !) ja
kotoisin Pekingistä eikä pidä sinisestä, vaikka hänellä oli päällään sininen
paita – valkoinen on kauniimpi. Hänellä ei ole lentokonetta tai autoa ja hän
pitää kiinalaisesta teestä ja amerikkalaisista elokuvista. Pystyin kertomaan
olevani Suomesta ja työskenteleväni Pekingissä. Kerroin pitäväni kävelemisestä
ja koirista. Harjoittelimme myös Kiinan kurssilla oppimani riimin
”kivi-paperi-sakset (=shitou-jianzi-bu)” oikeaoppista ääntämistä :D Keskustelun
sisällöstä voi päätellä sen, että kielitaitoni ja sanavarastoni on edelleen
hyvin rajallinen, mutta itselleni tämä oli jo saavutus. Joka ikinen viikko nimittäin havahdu siihen, etten ole taaskaan kertaillut kieltä ollenkaan kurssikertojen välissä. Muuta (kiinnostavampaa) tekemistä vain on liian paljon. Onneksi kurssit eivät ole kuitenkaan menneet ainakaan täysin hukkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti